Asiakastarina

Grundfosin uusi juoksupyörä vähentää tukosten aiheuttamia ongelmia ja varmistaa luotettavan jätevedenkäsittelyn

Kun Vechtstromenin vesilaitos Alankomaissa rakensi uuden jätevesipumppaamon, he halusivat varmistaa pumppaamon luotettavan toiminnan ja asensivat sinne uudella S-tube® juoksupyörällä varustetut SL-pumput.

Vechtstromen on Alankomaiden itäosassa sijaitseva alueellinen vesilaitos. Sen toiminta-alue kattaa 23 keskikokoista kaupunkia. Se huolehtii 106 pumppamosta ja 23 jätevedenpuhdistamosta. Yksi vanhoista pumppaamoista piti purkaa ja sen tilalle rakennettiin uusi pumppaamo, jonka nimeksi tuli ‘Erica’. 


Tilanne

Jätevesipumppujen tukkeutuminen tulee kalliiksi vesilaitoksille. Pumppujen puhdistaminen vie aikaa. Lisäksi tukokset häritsevät jätevesiverkoston toimintaa ja voivat johtaa ylivuotoihin.

Vanhan pumppaamon vuodelta 1987 olevat pumput olivat elinkaarensa päässä. Ne tukkeutuivat monta kertaa kuukaudessa ja sateisina aikoina pumput oli purettava ja puhdistettava jopa useamman kerran viikossa. Pumppaamo oli tarkoitus uusia vuonna 2018. Uusien pumppujen haluttiin täyttävän seuraavat vaatimukset: ne eivät saisi tukkeutua ja niiden 25 vuoden elinkaarikustannusten tulisi olla alhaiset.

Vesilaitos ei halunnut enää tuhlata rahaa vanhaan teknologiaan, joten he ottivat yhteyttä Grundfosin myyntitiimiin Alankomaissa saadakseen luotettavamman ja pitkäikäisemmän ratkaisun. 

Tyytyväinen käyttöpäällikkö, Ivo ten Brinke (oikealla), esittelee uutta pumppaamoa.


Ratkaisu

Uusi pumppaamo ‘Erica’ oli täydellinen kohde Grundfosin uudelle Open S-tube® juoksupyörälle, jonka edistykselliset virtausominaisuudet takaavat luotettavan ja pitkäikäisen ratkaisun, hyvän hyötysuhteen ja helpon huollon.

Perehdyttyään tilanteeseen, asennuspaikkaan ja jäteveden laatuun, Grundfos päätyi toimittamaan pumppaamolle Open S-tube® juoksupyörällä varustetun SL-pumpun. Tämän ratkaisun tarkoituksena oli välttää aiemmassa pumppaamossa esiintyneet tukkeutumisongelmat.

Pumppaamoon uppoasennetut Grundfos 18.5 kW SL-pumput.


Lopputulos

Uusi pumppaamo otettiin käyttöön syyskuussa 2020 ja tulokset ovat olleet vakuuttavia. Uusien, Open S-tube® juoksupyörällä varustettujen Grundfos pumppujen asennuksen jälkeen tukoksia ei ole esiintynyt lainkaan, eivätkä ylimääräiset huoltokäynnit ole olleet tarpeen. Tämä on valtava parannus vanhojen pumppujen pahimmillaan 3-4 viikoittaiseen huoltokäyntiin verrattuna.

“SL-pumput ovat olleet käytössä noin 1000 tuntia, eikä huoltotoimia ole tarvittu” kertoo käytöpäällikkö Ivo ten Brinke, Vechtstromenin vesilaitokselta. “Tarkastamme pumpun vuosittain, ja mikäli uudentyyppisellä juoksupyörällä varustettu pumppu toimii vastaavalla tavalla jatkossakin, on erittäin kiinnostavaa nähdä sen kuluvien osien kunto vuoden päästä.”

Pumppuja ohjataan taajuusmuuttajilla.

Tähän liittyvät tuotteet

Tähän aiheeseen liittyvien Grundfos-tuotteiden hakutoiminto.

Muut vastaavat asiakastarinat

Lue lisää asiakkaistamme, jotka ovat hyötyneet tarjoamistamme ratkaisuista.

Muut aiheeseen liittyvät artikkelit

Tutustu aiheeseen liittyviin artikkeleihin Tutkimukset ja raportit -osiossa.