Tuote

Tehokkaampi ratkaisu kotitalouksien jäteveden käsittelyyn

Kodin jätevesi kuuluu niihin asioihin, joita ei haluaisi sen kummemmin miettiä. Kun kaikki toimii kuten pitääkin, jätevesi valuu huomaamatta viemäriin. Joskus jätevesijärjestelmät voivat kuitenkin ylikuormittua ja aiheuttaa takaisinvirtauksen. Tulvivasta jätevedestä voi koitua aineellisia vahinkoja, sairastumisia – tai asunnosta on muutettava muualle saneerauksen ajaksi. Jätevettä voi olla hankalaa ja kallista pumpata pitkiä, vaakasuuntaisia putkia pitkin. Onneksi kotitalouksien jätevesijärjestelmien tehostamiseen on tarjolla ratkaisuja.

Takaisinvirtaus johtuu pitkälti veden tulvimisesta sisätiloihin

Tulvia ja rankkasateita on maailmanlaajuisesti 50 % enemmän kuin vuonna 1980. Vakuutusyhtiöihin saapuu 72 % aiempaa enemmän vesivahinkojen korvaushakemuksia (a).

Asunnon tulvimisesta voi koitua asunnon omistajalle huomattavia vahinkoja ja muita seurauksia – aineellisista vahingoista muuttoon esimerkiksi homevaurioiden saneerausta varten. Lisäksi vakuutusyhtiöiden korvauspäätökset saattavat viivästyä, ja joissakin tapauksissa yhtiöt eväävät vahingonkorvaukset kokonaan.

Ongelmana järjestelmien mitoitus ja varustetaso

Tulvat johtuvat yleensä kolmesta syystä: rankkasateista, putkirikoista tai pohjaveden pinnan noususta. Sisätilojen tulvat johtuvat useimmiten liian pieneksi mitoitetusta järjestelmästä, joka ei sisällä tarvittavia varusteita.

Mistä puutteellisen järjestelmän tunnistaa?

Takaisinvirtausta ei ole estetty – Viemäritason alapuolelle asennettu takaisinvirtausventtiili ei estä tulvimista

Takaisinvirtausventtiiliä ei ole asennettu

Jätevesijärjestelmä on mitoitettu väärin – Esimerkiksi liian pieni kaivo ei pysty käsittelemään rankkasateen vesimäärää

Alimitoitettu pumppu - Liian pieni pumppu ei pysty käsittelemään rankkasateen vesimäärää

Varmista sisätilojen tulvasuojaus ja vältä taloudelliset vahingot

Pumppuratkaisumme poistavat jäteveden nopeasti ja tehokkaasti. Ne estävät saastuneen jäteveden pääsyn asuntoon ja säästävät tulvavaurioiden siivouksesta ja rakenteiden saneerauksesta koituvat jopa 70 000 euron kustannukset (b).

Grundfos-asiantuntijatiimi suunnittelee räätälöityjä jätevesiratkaisuja kotitalouksien tarpeisiin:

  • Moduuleista koostuvat Uno- ja Duo-pumppaamot
  • MULTILIFT
  • UNILIFT CC – vedenpinta pumpattavissa 3 mm:iin
  • Multibox sisältää kaikki tarvittavat varusteet hätätilanteita varten

Jätevettä voi olla vaikeaa siirtää pitkiä matkoja

Lakisääteiset vaatimukset edellyttävät, että kotitalouksien viemärit liitetään julkiseen viemäriverkkoon. Haja-asutusalueilla ja mäkisillä seuduilla jätevettä voi kuitenkin olla vaikeaa siirtää pitkiä matkoja. Jos painovoimaista viemäröintiä ei voida toteuttaa, jätevettä ei voida siirtää tehokkaasti. Tällaisia kohteita ovat mm. maaseudulla sijaitsevat loma-asunnot ja kasvavien kaupunkien uudiskohteet. Jätevesiputkien tonttiliittymät voivat maksaa jopa 20 000 euroa, ja niiden virheellisestä toteutuksesta voi saada merkittävät sakot (c).

Grundfosin käyttövarma valikoima sisältää myös vaaka-asennukseen soveltuvia pumppuratkaisuja, joiden asennus- ja käyttökustannukset ovat edulliset. Sisäänrakennetulla repijäjärjestelmällä varustettu UNILIFT APG pumppaa jätevettä tehokkaasti sekä pysty- että vaaka-asennossa. Se siirtää kotitalouksien jäteveden viemärijärjestelmään asennuspaikastaan riippumatta. UNILIFT APG estää tulvimisen hajuhaitattomasti ja säästää samalla asennusaikaa ja -kustannuksia.

Lue lisää kotitalouksien jäteveden pumppauksen edellytyksistä

Tutustu Ecademy-sivustoomme ja lue esimerkiksi puhtaan tai harmaan veden tyhjennyspumppauksesta, (kuituja sisältävän) jäteveden poistamisesta tai WC-jätteitä sisältävän jäteveden käsittelystä.

Liittyvät tuotteet

Tutustu aiheeseen liittyviin Grundfos-tuotteisiin.

Aiheeseen liittyvät sovellukset

Tutustu aiheeseen liittyviin sovelluksiin.

Lähteet:

(a) https://www.publichealth.com.ng/sewer-backup-health-risks-and-side-effects/
https://www.waterdamagedefense.com/pages/water-damage-by-the-numbers
https://www.youtube.com/watch?v=IrtgEwNBY7c

(b) Esimerkin arvio perustuu pahimpaan tilanteeseen, jossa esimerkiksi koko kellarikerros seinineen ja sisätiloineen on saneerattava. Lähteenä www.xxxx

c) Keskimääräinen hinta, joka perustuu seuraaviin lähteisiin:

  • Tanska: www.pris-info.dk/hvad-koster-tilslutning-til-offentlig-kloak/
  • Yhdysvallat: www.homeadvisor.com/cost/plumbing/install-a-sewer-main
  • Saksa: www.chefkoch.de/forum/2,27,297993/Nachtraeglicher-Anschluss-an-die-Kanalisation-was-kostet-das-in-etwa.htmlhttps://www.hausjournal.net/kanalanschlusskosten
  • Sakot:https://www.bussgeldkatalog.org/umwelt-wasserverschmutzung/ ja virheellisestä jätevesijärjestelmästä määräytyvät keskimääräiset sakot Tanskassa.